Pieni hetki keskellä kevättä. Tuuli pörröttää hiuksiani, istun liian pienessä hameessa sillankaiteella ja odotan tekstiviestiä. Miksi mun elämän ihmiset asuu kaikki mun kännykässä? Mutta se pieni hetki. Taisin olla oikeasti onnellinen tai ainakin tyytyväinen. Lihava, huoravaatteissa, kylmissään ja onnellinen. Miten voikin olla?
Ja tässä taas. Istumassa odottaen puhelua toiselta, "tärkeää asiaa" tekstiviestiä Jennalta. Kahvia kahvia kahvia. Mun pitää äkkiä feikata iloisuus ja onnellisuus, ylipirteys ja kupliva nauru. Mä noudatin mun horoskooppia, mä olen tänään rohkea. Mä feidaan toisen J:n. Elämä teki siitä todella helpon tehtävän. Ilmeisesti ei luota lupauksiin luopua jostain täydellisestä. 'Tyytyä' toiseen, olla kerrankin rohkea, heittäytyä elämään. Se se on. Kipua pelkää vain ennen kuin se on olemassa. Mulla on tupakkaa taas. Mä olen onnellinen.
Ja vaikka Jenna on järkevä ja sai minut eilen voimaan pahoin, tippumaan julmasti pilvilinnasta rehellisyydellä ja järkevyydellä, olen erittäin kiitollinen siitä. Siis oikeasti mä olen. Kerrankin elän ehkä jossain muussa kuin mun päänsisäisessä suunnitelmassa, tarinassa, jossa on onnellinen loppu ja täydellinen draaman kaari....Ja ehkä mä osaisin rakastua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti