Mun pitää päästää vaan jotain nyt ulos. Mä pelkään, että rakastun. Mä tahdon rakastua. Mä tiedän, ettei mun elämässä ole ollut vielä oikeastaan onnellisia loppuja. Vaan opettavaisia ja pettyneitä loppuja. Tässä sinulle läjä paskaa, hyväksy se, anna anteeksi sen antajalle, ja opi olemaan siitä vielä kiitollinen. Ole silti onnellinen, pyri parempaan, muuta ihmisten elämiä. Musta tuntuu et mun elämä vaan kulkeutuu siihen suuntaan et lopussa kaikki vaan räjähtää. Tottakai tässä on pieniä onnellisia valeloppuja, että mä en räjähdä yksin ennenaikojani. Oikeestaan en ees oo surullinen siitä. Oisin vaan pettyny ja turhautunu jos tää kaikki ei johtaiskaan mihinkään. Että lopussa ois vaan lisää polkua, lisää valintoja, lisää paskaa.
Nii, mut missä mun vika valeonnellinen loppu? Tai viimeisten alottava. Jenna taitaa olla se. Se ei vaan ite ehkä tiedä. Mä taidan pelastaa sen ja tuhota itteni. Ehkä se on kusipää. Ehkä se rakastuu toiseen. Ehkä mä tapan itteni syömällä. Söin liikaa. Musta tulee lihava. Tapahtuispa jotain. Tää toive ei tiedä koskaan hyvää, koska oon nyt pari kertaa toivonu ja KABUM mut mä en opi virheistä mä tiedän virheistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti