TOHTORI SYKERÖ eiku oho siis tolonen

Minilista onnellisista jutuista:

1. Löysin rahaa jostain kätköistä ja olen nyt Tohtori Sykerön Laihdutuskuituvalmistepaketin onnellinen omistaja. :) Mä en ees hermoillu Sokoksen kassalla, kun ostin niitä, sellanen nuori, blondi tyttö vaan hymyili mulle oikein iloisesti.
2. Mä sain laittaa ensimmäisen sydämen mun taulukkoon! Mä olen niin iloinen, ettei mun tarvitsi edes mennä lenkille. Mä keskityn mieluummin tähän ruokapuoleen, kun luulen, että se tässä eniten vaikuttaa.

Ahdistus

Eilen yöllä heräsin ahdistukseen. Poika, joka soitteli mulle perjantaina, ei soittanut. Sitten mä tein 50 vatsalihasliikettä, 50 vinoja vatsoja, 50 kumpaakin reittä ja 50 selkälihasta. Sitten mä nukahdin ajattelematta mitään muuta, kuin mun suunnitelmaa syödä arkena kellonaikoina (seitsemältä kaksi kuppia kahvia), kahdeltatoista hedelmä, kolmelta proteiinia jossain muodossa ja kello kuudelta jotain lämmintä, kuten keittoa tai puuroa.

Vaikka mä oikeestaan oon vaan toivonut, että se poika jättäis mut rauhaan.

___________________________________________________________


Nyt mä vietän aikaani juosten vessassa kofeiinin vaikutusten takia ja miettien, mistä saisin rahaa näihin.

Ihan vaan, etten unohda

Toivottavasti löydän mun itsekurin ennen huomista. Mä en selvinnyt tästä aamusta syömättä. Siis syömättä paljon. Miten hitossa mä selviin huomisesta? Jos sovin vaikka itteni kanssa, että kaksi kuppia pitää juoda kahvia ja kaksi kuppia Pepsi Maxia, ennen kuin päätän syönkö vai en. Mun maha on turvonnu, mä olen sika, mä olen ruma eikä kukaan oikea ihminen tule pitämään musta tälläisenä. Ehkä ne liikkanörtit ja räkänaurua ääntelevät idiootit meidän luokalta, mutta ne on luotu vaan, jotta mun elämä ois tuskaista.

Minä olen tehnyt lupauksen. Mä tiedän, että mulla on thispolauseita lapuilla laatikossa, mä tiedän, että mulla on laihoja ihmisiä mun tietokoneen taustakuvana. LOISTAVAA. Ne saattaa auttaa mua muistamaan mun tavoitteet, mutta ne ei laihduta mua yksinään.

Mä näen teeveestä, kuinka nainen alistuu miehensä edessä, kuinka se kiljuu ja itkee kuollut vauva mahassaan, lapsensa vieressä katselemassa, mahaa verilammikossa lattialla. Mä en ole sellainen mä en halua alistua millekkään. Kuvittele, että ruoka on kuin sinua hakkaava aviomies. Olet ehkä naimisissa sen kanssa, vihaat ja rakastat sitä yhtä aikaa. Älä ajattele, että se on kohtalosi. Luodaan itse omat kohtalomme. Taistele vastaan, jotain parempaakin on olemassa. On pakko olla, mullekkin.

Tasalta mä menen lenkille ja juoksen tän olon pois. Mut on lukittu häkkiin, mut ahdistetaan nurkkaan. Mä näytän, etten ole sellainen. Mä en täytä niiden oletuksia musta. Musta tulee saavuttamaton, lasinen ja sitten sä et voi koskettaa mua. Kukaan ei voi.

Huomisen ruokasuunnittelu

500 kcla

aamupala: kaurapuuroa + mehukeittoa, kahvi + rasvaton maito 150 kcla (kahvia ei lasketa)
lounas: limua, kasviksia (pakasteesta, mistä vaan löytyy)

iltapäivällä: JOTAIN TURVARUOISTA
illalla: ----"----

Turvaruoka-list

Poimin muutamia hyvältä ajatukselta kuulostavia turvaruokia ja listasin ne. Annan tästä lähtien aina tämän listan äidilleni, joka menee kauppaan. Aijon raivata jääkaapista itselleni oman hyllyn. Aijon pitäytyä turvaruuassani. Huomenna alkaa abc.

Mielin määrin/mahd paljon:

• Funlight-mehut
• pakastemarjat
• babyporkkanat
• kurkkutikut(leikkaa valmiiksi)
• pikakahvi ja tee + rasvaton maito
• pakastekasvikset
• limujääpalat (pepsi maxista)
• Valion sokerittomat mehukeitot (myös tehtynä kiisseliksi)

Ilman huonoa omatuntoa mutta laskettuina (edellisiä ei tarvitse edes laskea):

• Nalle-kaurapuuro
• mahd. vähärasvainen raejuusto
• tonnikalasäilykkeet
• kananmunanvalkuainen
• vihreät omenat
• Kuitukunkku-ruisleipä

Cassie♥

Omena päivässä

Mä olen luisumassa yhä kauemmaksi ja kauemmaksi anoreksisista ajatuksista ja toiminnoista. Hassua, että mä ajattelen sitä aina "parempana aikana" ja kun "olin sairaampi", elin paremmin ja kunnioittavammin ja ennen kaikkea jännittävästi ja dramaattisesti.

Mun pitää aika usein kysyä itseltäni, mitä mä oikeasti haluan elämältä. Vastaus on aina sama: haluan laihtua, haluan polttaa tupakkaa sumuisena syysaamuna ja juoda kahvini mustana. Mä pitäisin taiteilijaelämästä, vaatimattomasta, mutta rakastamisen arvoisesta työstä, kahviloissa käymisestä, pienestä, läheisestä ystäväpiiristä ja kaapillisesta ihania vaatteita. Mä haluan käydä yökävelyillä, olla riippumaton mistään, elää hetkessä, elää, no elää kutakuinkin onnellisena. Ja kai mä oikeasti ihan vaan hormoonien ja evoluution takia haluan olla rakastettu ja pidetty.

Se, että saa tälläisen elämän, vaatii mun mielestä rankan nuoruuden. Mulla ei ole rankkaa, mulla on löysää ja mä laiskottelen, mä suoritan vaan joskus ja sitten väsyn liian pitkäksi aikaa. Mä pidän taukoja, kuljen tunteen mukana. Mä sotkeudun asioihin, häslään, sanon vitut ja otan vielä yhden keksin. Mä luon merkitsevän katseen noin viisikymmentä kertaa päivässä kai sen vuoksi, etten muuten mitään huomiota saa. Mä teen sun päivästä hieman epätodellisemman. Mä käyttäydyn kaavanomaisesti, mutta osaan aina yllättää. Mä rakastun epätoivoisesti, pakenen toisen rakkautta ja valehtelen liikaa. Mä en voi tätäkään blogia kirjoittaa yhtäjaksoisesti kolmea kuukautta enempään. Jos mä onnistun mun suunnitelmissa, mä väsyn ja sanon vitut, leikkaan palan kakusta ja poistan mun tekstit, koska ne tuntuu jo kaukaisilta ja eri ihmisen kirjoittamilta.

Mulla on liian iso vatsa. Mulla on normaali vartalo, selluliittiä ja paksut reidet. Mä en ole koskaan ollut kokonaista päivää syömättä. Mä taidan haluta olla huomenna syömättä. Korkeintaan yksi omena ja vähän ruokaa. Nyt mun tekee mieli nuudeleita. Mä olen tänään myös syönyt suklaata tuntematta syyllisyyttä, luonut liikaa niitä merkittäviä katseita, nauranut, flirttaillut ja tuntenut itseni lyhyeksi ja noin viisivuotiaaksi pieneksi, tyhmäksi, läskiksi, kuitenkin naiselliseksi, viehättäväksi, vaikutusvaltaiseksi ja riippumattomaksi.

Huomenna mä haluan herätä liian aikaisin, juoda paljon teetä ja lukea lehteä. Mä haluan suunnitella turhia suunnitelmia, kirjoittaa päiväkirjaa, kuunnella musiikkia ja elää syksyssä. Mä haluan, että huomenna tapahtuu jotain, jonka muistan vielä pitkään. Ehkä loppuelämäni.

Mun pitäisi tehdä dieettisuunnitelmia, kun oon nälkänen. Silloin tietää parhaiten, minkä kestää.

HÄRKÄ 21.4. - 20.5.

Olet pyöritellyt yhtä asiaa liikaa, ja näet sen todellista monimutkaisempana. Rauhoita mielesi, niin näet asian kaikessa yksinkertaisuudessaan.

OISKO EPÄVARMA TÄSTÄ VAI EI(?)

Äitikin vihjasi tänää (ei ilkeästi, silleen leppoisasti niinkun jotkut kiltit alistuvat äidit tekee) että olisin lihonut. Ja mähän ilmeisesti olen. Siis kaksi kiloa viime joululta, kuusi kiloa viime vuodelta ja liian liian liian paljon, aina kun olen onnistunut laihtunumaan. Viime aikoina ihmissuhteet on häirinnyt mun keskittymistä todellisiin ongelmakohtiin mun elämässä (jenkkakahvat, paksut käsivärret, reidet ja selluliitti) ja lisäksi olen muummuassa miettinyt liikaa pukeutumistani, sotkeutunut vähän lisää ihmissuhteisiin ja pohtinut elämäni sisimmäistä tyhjyyttä ja elämisen puutetta SAMALLA ILMEISESTI SYÖDEN MITÄ SATTUU KEKSEJÄ KAAPEISTA SUN MUUTA.

Rupean siis seuraamaan omia ruoka- ja liikuntatottumuksia, yritän muokata niitä parhaani mukaan ja häivyttää turhat osa-alueet tarkoituksettomasta elämästäni, jonka päämäärän olen jo valinnut: olla täydellinen, olla ihana; olla onnellinen.

Pitää kehittää joku systeemi, millä laittaa selvästi tänne liikunta- ja ruokapäiväkirjat erikseen, silleen että niitä on helppo katsoa ilman turhia, mutta erittäin välttämättömiä sanoja välissä (kuin nämä kaikki tässä). Lol.