Pitkän harkinnan jälkeen mä päätin, että tää blogi on liian historiaa nyt jatkettavaksi - kesä on mennyt, siitä, mitä olin ennen, on kuoriutunut täysin uusi ihminen. Mä en enää kuulu tänne. Mutta se ihminen, joka katosi ansaitsee tulla muistetuksi, tulla muistelluksi ja siksi mä säästän tämän paikan tuholta. Pesen käteni kaikesta, sain uuden alun ja olen valmis taas jakamaan maailmani muiden kanssa, aktiivisempana, voimakkaampana ja innokkaampana kuin koskaan ennen, lupaan !!
Uusi blogi on perustettu, ensimmäinen teksi tuloillaan. Tervetuloa!
PLING! *käännä sivua*
lauantai 1. lokakuuta 2011
tiistai 26. huhtikuuta 2011
JENNA♥
Härkä 20.4. - 20.5. Kiinnostuksesi erästä kohtaan kasvaa. Hän on esittänyt itsensä erilaiseksi kuin onkaan. Teille alkaa muodostua henkinen yhteys, jonkinlainen sielunkumppanuus.
Syntymäpäivä. Aamuyön tekstiviesti, jota pidän parhaana lahjana ikinä. Toisen ihmisen kyyneleet vuokseni. Ystäviä, ihania ystäviä. Mulla oli muuten vaan sitten muuten paska olo. Läski, suttuinen, tyylitajuton kääpiö. Liian meluisa, liian naurava, liian paljon. Puhelu sannilta.
Ja rakas, vanha ystäväni. Tai nyt rakkaampi, läheisempi, pelastaja. Veteen jäi rasvainen kerros ja pyyhin hutaisten ylimääräiset roiskeet valkoisista posliinireunoista.
Minä rakastan, minä himoitsen, minä mietin, minä kadun. Minä nauran, minä villiinnyn, minä olen kaikki mitä haluat ja kaikki mitä piilottelet. Parannan tapani, teen silloin tällöin läksyni, unohdan nimet. Mä olen. Ja kohta taas uusi ihminen. 120 €. Voin ostaa uuden minän. :)
Ja rakas, vanha ystäväni. Tai nyt rakkaampi, läheisempi, pelastaja. Veteen jäi rasvainen kerros ja pyyhin hutaisten ylimääräiset roiskeet valkoisista posliinireunoista.
Minä rakastan, minä himoitsen, minä mietin, minä kadun. Minä nauran, minä villiinnyn, minä olen kaikki mitä haluat ja kaikki mitä piilottelet. Parannan tapani, teen silloin tällöin läksyni, unohdan nimet. Mä olen. Ja kohta taas uusi ihminen. 120 €. Voin ostaa uuden minän. :)
maanantai 25. huhtikuuta 2011
TÄTÄ ET HALUA MISSATA
Tulossa huomenna: PARAS SYNTYMÄPÄIVÄ IKINÄ!!!!<3<3<3<<
Ohjelmassa muummuassa:
- Ihmissuhteiden kariutumisia
- ITSESÄÄLIÄ
- Tupakattomuutta!!
- Kahvittomuutta
- HUOMIONHAKUISUUTTA
- Lapsellista kiukuttelua!!!!!
OLE PAIKALLA KUN JULIA SAATTAA JOPA HIRTTÄÄ ITSENSÄ SILKASTA ONNESTA :))))
Ohjelmassa muummuassa:
- Ihmissuhteiden kariutumisia
- ITSESÄÄLIÄ
- Tupakattomuutta!!
- Kahvittomuutta
- HUOMIONHAKUISUUTTA
- Lapsellista kiukuttelua!!!!!
OLE PAIKALLA KUN JULIA SAATTAA JOPA HIRTTÄÄ ITSENSÄ SILKASTA ONNESTA :))))
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Kun mä saan taas Jennan kiinni, mä haukun sen niin pystyyn, että se oikeesti tuntee sen kaiken tuskan, minkä mä oon nyt tuntenut. Siis kuka idiootti vaan katoaa? Tää on jo toinen kerta vittupillut. Sillä on vaikeaa, mä tajuan, se voi olla kuollut, mä voin kuvitella. Siis mitä vaan voi olla tapahtunut, mutta koska mulle ei olla kerrottu mitään, mä en rupea miettimään mun reaktioita. Kun mä en tarkalleen edes tiedä, pitäiskö mun olla huolestunut, vihainen vai välinpitämätön. Mun pessimistikaveri sano että välinpitämätön. Mä sanoisin että huolestunut. Otetaan se vihainen sitten.
Mun päässä menee taas kunnon sekamelska asioita kaikesta. Tää on hyvä mahdollisuus järjestellä se paska. Mä istun nyt tässä ja kirjoitan sen kaiken tähän. Ihan sama, vaikka se ei olisikaan ymmärrettävää tai vaikka se olisi turhaa. Mä nyt vaan kirjoitan. Enkä lopeta, ennen kun alan toistaa itseäni.
Mä olen kasvissyöjä. Mä rupeen siis syömään nyt enemmän kasviksia. Mä haluan ravinnollisesti niin hyvän olon kuin voin saada. Ja mä rupean liikkumaan enemmän. Alotin jo viime viikolla juoksemisen taas. Jatkan sitä nyt ensi viikolla. Eli huomenna juoksen taas puolen tunnin lenkin. Ihan sama, jos en laihdu. Mä ainakin yritän. Ja mä olen satavarma, että tää kaikki yhdessä saa mulle paremman olon. Mä jätän kaiken liian lisäaineisen, liian rasvaisen, liian sokerisen, liian kofeiinisen. Syön aamulla puuroa, päivällisellä enemmän proteiinia ja välissä paljon paljon enemmän kasviksia!! Ja vaihdan kahvin ja limsan kevytmehuihin ja vihreään teehen. Tää ei ole toivottavasti liian radikaalia ja toivottavasti tää onnistuu.
Ja katson taas kännykkää. Ei mitään. 24 tuntia ja 4 minuuttia. Mä en panikoi, mä kuolen.
Katoin tänään teeveestä Jordania. Muovinukke. Luuska. Hapan ämmä. Mä samaistun siihen jonkin verran. Mä voisin hyvinki ottaa silikoonit, mä käytän jo tekoripsiä ja kasvatan hiuksia, että saisin ne ihanaksi prinsessakiharapilveksi. Mä pyrin kohti jotain sellasta. Että ois täydellinen kuori, rikkinäinen sisin.
Mä korvaan tän Johannalla. Nikotiinilaastari.
Ja mä voisin ehkä itkeä vähän.
Mun päässä menee taas kunnon sekamelska asioita kaikesta. Tää on hyvä mahdollisuus järjestellä se paska. Mä istun nyt tässä ja kirjoitan sen kaiken tähän. Ihan sama, vaikka se ei olisikaan ymmärrettävää tai vaikka se olisi turhaa. Mä nyt vaan kirjoitan. Enkä lopeta, ennen kun alan toistaa itseäni.
Mä olen kasvissyöjä. Mä rupeen siis syömään nyt enemmän kasviksia. Mä haluan ravinnollisesti niin hyvän olon kuin voin saada. Ja mä rupean liikkumaan enemmän. Alotin jo viime viikolla juoksemisen taas. Jatkan sitä nyt ensi viikolla. Eli huomenna juoksen taas puolen tunnin lenkin. Ihan sama, jos en laihdu. Mä ainakin yritän. Ja mä olen satavarma, että tää kaikki yhdessä saa mulle paremman olon. Mä jätän kaiken liian lisäaineisen, liian rasvaisen, liian sokerisen, liian kofeiinisen. Syön aamulla puuroa, päivällisellä enemmän proteiinia ja välissä paljon paljon enemmän kasviksia!! Ja vaihdan kahvin ja limsan kevytmehuihin ja vihreään teehen. Tää ei ole toivottavasti liian radikaalia ja toivottavasti tää onnistuu.
Ja katson taas kännykkää. Ei mitään. 24 tuntia ja 4 minuuttia. Mä en panikoi, mä kuolen.
Katoin tänään teeveestä Jordania. Muovinukke. Luuska. Hapan ämmä. Mä samaistun siihen jonkin verran. Mä voisin hyvinki ottaa silikoonit, mä käytän jo tekoripsiä ja kasvatan hiuksia, että saisin ne ihanaksi prinsessakiharapilveksi. Mä pyrin kohti jotain sellasta. Että ois täydellinen kuori, rikkinäinen sisin.
Mä korvaan tän Johannalla. Nikotiinilaastari.
Ja mä voisin ehkä itkeä vähän.
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Mä kuolen. Väsyny kaikkeen. Kenelläkään aikaa mulle. Mä aina yritän jaksaa ja kuunnella muita! Nojaa seki on mun oma valinta, ei se velvoita muita samaan. Mut miks..? Mulla on tappavan ikävä. Toivon, et omaan viel taidon kääntää tän kaiken hyväks. Tai sen taidon, et totun tähän, opin kunnioittamaan tätä ja uh olemaan kiitollinen edes tästä. Ikäväikäväikävä.. :<
Ja mä lupasin, että oon oma itseni. Ihan aito kaikkine tunteine kaikkineen. Paitsi kaikkein voimakkaimpine tunteineen. Siks mä valitan. En oikeesti vaan oo ollu nyt tänään. Oikeesti mulla on ikävä ihmistä, jota koskaan edes nähnyt.
Ja mä tuun särkemään mun sydämen vielä. Mä en aijo tarttua enää oksiin. Mä tipun suoraan vesiputoukseen, hyppään silmät sidottuina kielekkeeltä. Ja mä en aijo katua, vaikka kuolisin. Koska saatan saada jotain ihmeellistä ja uutta. Tai sitten sen jo tutun ja koetun paskan, mistä (ehkä) noustuani olen taas vahvempi ihminen. Toivon parasta, pelkään pahinta. Ja mun tekstit alkaa olla jostain hyvin syvältä. Mä en jaksa edes miettiä mitä mä kirjotan. Ihan sama. Ihan sama.
Vastaavastaavastaavastaavastaavastaa.
Ja mä lupasin, että oon oma itseni. Ihan aito kaikkine tunteine kaikkineen. Paitsi kaikkein voimakkaimpine tunteineen. Siks mä valitan. En oikeesti vaan oo ollu nyt tänään. Oikeesti mulla on ikävä ihmistä, jota koskaan edes nähnyt.
Ja mä tuun särkemään mun sydämen vielä. Mä en aijo tarttua enää oksiin. Mä tipun suoraan vesiputoukseen, hyppään silmät sidottuina kielekkeeltä. Ja mä en aijo katua, vaikka kuolisin. Koska saatan saada jotain ihmeellistä ja uutta. Tai sitten sen jo tutun ja koetun paskan, mistä (ehkä) noustuani olen taas vahvempi ihminen. Toivon parasta, pelkään pahinta. Ja mun tekstit alkaa olla jostain hyvin syvältä. Mä en jaksa edes miettiä mitä mä kirjotan. Ihan sama. Ihan sama.
Vastaavastaavastaavastaavastaavastaa.
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Miksi kaikki tässä maailmassa kusee tai jää tekemättömäksi ja kuivuu kasaaan...?
Mä luen kirjan puoleenväliin, poltan yhden tupakan päivässä, käyn kävelyllä ja syön puoli lautasellista proteiineja. Ja maailma luultavasti haluaa multa jotain, kun ei päästä Jennaa mun luokse. Kun vain tietäisin että mitä vittua.. Mä yritän tutkia ihmisiä, jotka kävelee mua vastaan, mä luen mun horoskoopin tunnollisesti, mä kehitän mun tyyliä, teen oikeita valintoja, valehtelen, hymyilen kun pitää, mutta silti, silti multa puuttuu jotain olennaista varmaan. Laihuus?
Mikä se on, etten tunne olevani elossa? Mikä se on, että kun käännän katseita, kuvittelen niiden olevan tarkoituksettomia ja silti aina uskon, että omaan valtavan, käsittämättömän vetovoiman, joka vain piileskelee minussa odottaen, että tavoitan kosketuksen siihen? Miksi koen muiden olevan onnellisempia, omistavan enemmän? Todellisuudessa suurin osa meistä on vain hapuilevia sieluja Elämän valtameressä, tavoitellen jotain käsittämätöntä, näkymätöntä voimaa jota kutsutaan 'onneksi'. Ja mä olen rakastumassa ja annan sen tapahtua noin vain. Voima kasvaa mun sisällä varmana ja valppaana heräämään yhden tietyn kosketuksesta. Saattaa olla, että kosketus tappaa sen, saattaa olla, että se vapauttaa sen riehumaan hallitsemattomasti. Mä haluaisin jo palavasti tietää, mitä seuraavassa vaiheessa mun elämää tapahtuu. Minkälainen on seuraavan luvun alku?
Ja mä mietin, uskallanko taas koskettaa. Uskallanko päästää niin voimakkaan tunteen valloilleen, tunteen joka saattaa rikkoa kaiken pirstaleiksi, herättää kaiken taas eloon. Mutta mähän päätin luottaa Elämään, luottaa sen kannattelevaan voimaan ja olla kyseenalaistamatta sen aiheuttamia käänteitä. Mitä tapahtuu, tapahtuu. Loppujen lopuksi sitä on turha pelätä, sillä pelko ei estä mitään tapahtumasta, ei estä kipua, ei estä onnea. Ja minkä Elämä toteuttaa, sen perässä hapuilevat sielut menevät, kuin voimakas virta. Pelko on heikkoja oksia, joista yritämme tarrata, luullen sen pelastavan meidät virran voimalta. Se ei olekaan niin. Ja totuudessa ne, jotka luottavat siihen, että virta kannattelee heitä, eivät huku. Paitsi jos elämä asettaa heidän eteensä kiven, johon he murskaantuvat. Elämä kai silloin on pitänyt heitä liian täydellisinä jatkamaan. Ja koettelemukset ovat vesiputouksia, joista tipumme ja luulemme tippuessamme joka kerta kuolevamme. Ja mitä mä taas selitän, mun pitäis mennä varmaan nukkumaan...
Mä luen kirjan puoleenväliin, poltan yhden tupakan päivässä, käyn kävelyllä ja syön puoli lautasellista proteiineja. Ja maailma luultavasti haluaa multa jotain, kun ei päästä Jennaa mun luokse. Kun vain tietäisin että mitä vittua.. Mä yritän tutkia ihmisiä, jotka kävelee mua vastaan, mä luen mun horoskoopin tunnollisesti, mä kehitän mun tyyliä, teen oikeita valintoja, valehtelen, hymyilen kun pitää, mutta silti, silti multa puuttuu jotain olennaista varmaan. Laihuus?
Mikä se on, etten tunne olevani elossa? Mikä se on, että kun käännän katseita, kuvittelen niiden olevan tarkoituksettomia ja silti aina uskon, että omaan valtavan, käsittämättömän vetovoiman, joka vain piileskelee minussa odottaen, että tavoitan kosketuksen siihen? Miksi koen muiden olevan onnellisempia, omistavan enemmän? Todellisuudessa suurin osa meistä on vain hapuilevia sieluja Elämän valtameressä, tavoitellen jotain käsittämätöntä, näkymätöntä voimaa jota kutsutaan 'onneksi'. Ja mä olen rakastumassa ja annan sen tapahtua noin vain. Voima kasvaa mun sisällä varmana ja valppaana heräämään yhden tietyn kosketuksesta. Saattaa olla, että kosketus tappaa sen, saattaa olla, että se vapauttaa sen riehumaan hallitsemattomasti. Mä haluaisin jo palavasti tietää, mitä seuraavassa vaiheessa mun elämää tapahtuu. Minkälainen on seuraavan luvun alku?
Ja mä mietin, uskallanko taas koskettaa. Uskallanko päästää niin voimakkaan tunteen valloilleen, tunteen joka saattaa rikkoa kaiken pirstaleiksi, herättää kaiken taas eloon. Mutta mähän päätin luottaa Elämään, luottaa sen kannattelevaan voimaan ja olla kyseenalaistamatta sen aiheuttamia käänteitä. Mitä tapahtuu, tapahtuu. Loppujen lopuksi sitä on turha pelätä, sillä pelko ei estä mitään tapahtumasta, ei estä kipua, ei estä onnea. Ja minkä Elämä toteuttaa, sen perässä hapuilevat sielut menevät, kuin voimakas virta. Pelko on heikkoja oksia, joista yritämme tarrata, luullen sen pelastavan meidät virran voimalta. Se ei olekaan niin. Ja totuudessa ne, jotka luottavat siihen, että virta kannattelee heitä, eivät huku. Paitsi jos elämä asettaa heidän eteensä kiven, johon he murskaantuvat. Elämä kai silloin on pitänyt heitä liian täydellisinä jatkamaan. Ja koettelemukset ovat vesiputouksia, joista tipumme ja luulemme tippuessamme joka kerta kuolevamme. Ja mitä mä taas selitän, mun pitäis mennä varmaan nukkumaan...
torstai 21. huhtikuuta 2011
Miten ihastuttavat kulissit! Kaapit täynnä lohturuokaa, pähkinöitä, piirakoita, muffinsseja, vaaleaa leipää, kauppa kahden minuutin päässä ovesta ja aivan liikaa ruokarahaa. Juuri sopivat kauhealle dragedialle. Särkymään tuomittu romanssi: kohtalokas tapaaminen, toisen tai molempien osapuolten pettyminen ja lopuksi kuolemantanssi, pieni loppuleikki tukahduttaakseen tunteet, kimppakivaa vessanpöntön ja ruuan kanssa. Mä tiedän, että petyn tai pilaan tän tai sit se on liian vahingoittunut, liian kaukana musta. Ja mä tiedän, että jos...kun draaman kaari kohtaa huippunsa, murenen sisältäpäin, päässäni naksahtaa, pimahdan lopullisesti. Maailma on raaka mulle. Tai sitten mä olen vain raaka itselleni. Arka käsi, juoksemisesta kipeät jalat, revähtäneet jalkapohjat. Vittu mä unohdin mun juoksukamat kotiin. Vittuvittuvittu.
Mummo täyttää pähkinäkuppia tasaiseen tahtiin, kun minä tyhjennän sitä. Aurinko laskee hiljaiseen kaupunkiin, nuoriso sylkee egoaan kaupan edessä, ilta viilenee ja mä olen pakokauhussa. Mitä jos, mitä jos, mitä jos. Mä tiedän, että yleinsä rauhoitan itseni, kerään itseni kasaan ja luotan maailman sijasta itseeni. Nyt haastoin maailman ja Elämän. Tämä on luultavasti viimeinen mahdollisuus yrittää vakuuttaa minut. v i i m e i n e n.
Joo voin mä tän kuiluun syöksymisen coolistikki ottaa...
Mummo täyttää pähkinäkuppia tasaiseen tahtiin, kun minä tyhjennän sitä. Aurinko laskee hiljaiseen kaupunkiin, nuoriso sylkee egoaan kaupan edessä, ilta viilenee ja mä olen pakokauhussa. Mitä jos, mitä jos, mitä jos. Mä tiedän, että yleinsä rauhoitan itseni, kerään itseni kasaan ja luotan maailman sijasta itseeni. Nyt haastoin maailman ja Elämän. Tämä on luultavasti viimeinen mahdollisuus yrittää vakuuttaa minut. v i i m e i n e n.
Torstai 21.04.2011
Ole myötätuntoinen etenkin itseäsi kohtaan. Tunnet itsesi luultavasti epätavallisen haavoittuvaksi. Kehotat toisia olemaan hermoilematta, ja nyt sinunkin on hyvä olla hermoilematta.
Joo voin mä tän kuiluun syöksymisen coolistikki ottaa...
Tilaa:
Kommentit (Atom)