Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon, niin toivoa voit silloin mitä vaan

Jos mä nyt saisin mitä vaan maailmasta, ottaisin rasvaimun. En rakkautta, sekin kävi mielessäni, en onnea, rasvaimu.

Miksi mun pääni humisee tyhjää päivästä toiseen?

Tänään kävelin meikittä kirjastoon, meikkasin, luin lehteä ja harhailin kolme tuntia kaupungilla. Söin, söin ja söin. Eilen söin pienen pullan. En ole tänään juonut kaikkea vettä mitä pitäisi, tein pahanmakuisen makaroonilaatikon ja isäni hoki jatkuvasti syödessään, kuinka hyvää se on.

Mä näin viimeksi tiistaina mun unen tytön. Mulla on ikävä, mä haluan nähdä sen. Epätoivoista, herkkää, voisin oksentaa tähän päälle vaikka hello-kittyjä ja sateenkaarta.

Mä katsoin tänään itseäni peilistä vaatekaupan pörröisen maton päällä. Ehkä vähän surullisena. Tuo maha, nuo rinnat, nuo käden. Voi herrajestas tuo vatsa! En meinannut ruveta itkemään, en ollut syömättä koko loppupäivänä, en lyönyt itseäni, mutta katsoin enkä pitänyt siitä mitä näin. Se siitä. Vatsa, löllyti höllyti, takapuoli VOI LUOJA sitä takapuolea. Miten kukaan saa mahtumaan yhteen ainoaan takapuoleen ainakin viisi kiloa puhdasta selluliittiä ja läskiä? Miksi musta tuli nainen?

Tuli mieleen, että todellakin sillekkin voi tehdä jotain. Voi olla syömättä, liikkua paljon, voi kieltäytyä pullista ja turhasta leivästä, juoda kahdeksan lasia vettä. Voi lopettaa naisena olemisen vaikka lähestymällä kaunista tyttöä, olla vain itsensä, ei sukupuoli, ei läskikasa, minä.

Mutta lyön vetoa, että muut näkevät kuitenkin vain läskiä ja naisen.