Keskiviikko. Mä unohdin jo, miten minä ja kehoni päädyimme vessaan, pistämään pääni pyttyyn, kakomaan jotain, luultavasti luulin niitä tunteikseni, putkiin ja mereen. Kai mä vain ajattelin, että söin liikaa, tiedän, että kävelin yläkertaan sumussa ja pistin veden valumaan. Se oli yllättävän helppoa tällä kertaa. Kun olin saanut jotain kasvismössön näköistä ja kanan epämääräisiä paloja veteen lillumaan, olisin muuten varmaan jo lopettanut, mutta kurkkuuni tuntui tarttuneen ruokamöykky, jotain vaarallista, haitallista ja ehdottomasti sellaista, mikä ei sinne kuulu ja on saatava pois. Joten jatkoin, mutta pala ei lähtenyt. Oikeastaan mitä enemmän oksensin, sitä enemmän se minua häiritsi, oksensin aina vielä vähän lisää.
Se kirottu pala kuitenkin jäi elimistööni ja jos olisin ollut yksin, olisin saavuttanut tyhjyyden ja puhtauden, rauhan.
Mun housut puristaa. Mä luen jo toista kertaa tässä kuussa Elämä kateissa -kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti