Mulla menee koulussa taas liian lujaa. Kaikille pitää saada kerrottua mahdollisimman älyvapaata juttua nyt heti ja mieluiten vielä mahdollisesti käsiä huitoen, aihetta lennossa vaihdellen ja hysteerisesti nauraen. Lauoin tänäänkin muutaman "Isken sut" -kuivan jutun, puhuin eilen poikien kanssa syvällisesti erektiohäiriöistä (lue: nauroin vatsa kippurassa, lähestyimme epäsopivuuden rajoja) ja vielä kaikki tämä ilman kahvia! Onnitelkaa, olen virallisesti saavuttanut pilvessä olevan maineen. Enkä sittenkään.
Nyt mun kirjoitusinto on vauhdissa. Voisin kertoa loputtomasti omenasta, joka ei ole oikeastaan omena ja unesta, jonka näin, jossa isä osasi lentää. Mä voisin kirjoittaa avaruusrunoja kissojen kielellä, voisin laulaa aasi-laulun kolmekymmentäkertaisesti nopeutettuna. Ja siinä vaiheessa mä lasken kynän (lue: otan sormet pois näppäimistöltä) koska aijon tulla siihen kohtaan, missä kerron, kuinka mä itse asiassa syön sitä omenaa. Mun piti lopettaa neljältä, tuo omena tuossa vieressä, melkein puoliksi syötynä on mun repsahduksen ensiaskel. Kops. Heihei omena, heihei läskit. Tervetuloa uusi nollaluku. Ennen joulujuhlaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti