Joulu

Joulu on musta aina ollut turha, löysä, mitäänsanomaton mättöjuhla. Kun ihmiset kokoontuu ylivalastuihin pimeänurkkaisiin huoneisiin, vaivaantuneiden sukulaisten kanssa mättämään mautonta tai pohjaanpalanutta joulumössöä ähkyyn. Tai no, musta tämä on joulu. Joillekkin joulu on oikeasti ihana juhla.

Mä aina jotenkin päädyn käsittelemään hiljaisina hetkinä mun tunnetta siitä, että mun elämä on puutteellinen. Että joko tässä ympäristössä on joku pahasti minun ikäryhmää ajatellen mennyt pieleen, tai sitten minä olen mennyt pieleen. Se on ratkaisematon kysymys. Selvittämättä. Auki. Mä en jotenkin voi saada selvää, että viettääkö mun kaverit salaa jotain ihme bileitä ja tosi paljon aikaa keskenään, siis enemmän kun se pari kolme iltaa viikossa mitä mä niiden kanssa olen, jolloin mussa olisi joku vika, jonka takia mua ei haluta mukaan. Tai sitten se on tämä kaveripiiri, tämä koulu, tämä kaupunki, tämä maa, tämä ikäryhmä..? Ei tämä maa eikä kaupunkikaan joten se menee tuohon kaveripiiriin ja kouluun. Mun elämässä ei tapahdu vaan mitään. Mä olen oikeasti jotain.

Mä olen ollut tällä viikolla kaksi päivää syömättä ja oksentanut neljä kertaa. Ei jonkin ihmeellisen yhtäkkisen anoreksia-bulimiakauden alkamisen vuoksi, vaan ihan sen perinteisen oksennustaudin vuoksi. Ihanaa, että on ollut sitten niinkin heikkona ettei ole voinut edes vettä jouda, kun ällötti kuulemma. Piti itseään se päivä kiduttaa melkein kokonaan ilman nesteitä tai ruokaa kunnes seuraavan päivän iltana pakottaa itsensä juomaan enemmän kuin lasillinen kolmessa tunnissa, jolloin nopeasti sitten tulinkin terveeksi. Viime joulunakin tuli oksennettua. Ihan pelkästä ilosta varmaan juu :)

No ainakaan en varmaan liho... Ja sain itseni nostettua ylös siitä "en ole kuin tyhjä sielu" -masennuksesta tavallisella hoidolla, eli kyselemällä muiden jouluista. Piristää tosi paljon, kun voin kuvitella itseni heidän jouluihin ja olohuoneisiin kärsimästä samoista ongelmista. Ei kukaan mua oikeasti voi pelastaa. Paitsi mä itse.